Vanha kiviaita Hauhon kirkolla.

Kevättä etsimässä ja lapsen ensimmäiset ostokset

Ajeltiin tänään markkinoille melkein vain siitä syystä, että tapahtuman nimeen oli ympätty sana kevät. Kevätmarkkinat – mikä ihana ajatus! Kovin keväinen tunnelma ei tosin ollut vielä valloillaan, koska harmaa oli pääväri niin taivaalla kuin maassakin. Pikkutyyppi teki kuitenkin parhaansa tuodakseen väriä maisemaan ja osti omilla rahoillaan herkullisen värisiä metrilakuja. Lapsi…

Pikkuautot – Sisäleikkien parhaimmistoa

Pikkuautot – Sisäleikkien parhaimmistoa

Mieli on viime aikoina pyörinyt sen verran innokkaasti kevätsuunnitelmissa, että ikkunasta ulos vilkaistessa vastassa on ollut välillä yllätys. Ei siellä takapihalla vielä olekaan vihreää nurmikkoa vaan lumikasat sen kuin jatkavat kasvuaan.
Onhan lumessakin toki puolensa ja erilaisista lumileikeistä on otettu ilo irti viime kuukausina. Silti sisällä vietettävää aikaa kertyy huomattavasti…

Lapsi hiihtää aurinkoisella järviladulla.

Lapsi innostui hiihtämään

Hiihtäminen taitaa olla ainoa asia, minkä opettamista pikkutyypille olen tietoisesti karttanut viimeisten neljän vuoden aikana. Vastahakoisuus on lähinnä kummunnut mielikuvasta, jossa ensin ährätään ulkona monoja jalkaan hiki päässä ja sormet jäässä, sitten taistellaan monoja siteisiin ja lopuksi nostellaan pystyyn turhautunutta ja suksien kanssa solmussa olevaa lasta. En kuitenkaan ole halunnut…

Iittala Village.

Ohimennen Iittalassa

Pistäydyttiin tänään ex tempore -meiningillä Iittalassa, eikä tietenkään voitu ohittaa Lasimäkeä Outletteineen. Värikästä lasia täynnä oleva myymälä oli kuin silmäkarkkia, kun auringonvalo vilkkui ikkunoista sisälle ja sai kaikki astiat hohtamaan ihanissa väreissä. Olisin ollut valmis kotiuttamaan useampiakin väliväreissä löytyneitä laseja ja jälkiruokakippoja, ellen olisi nimenomaan tsempannut itseäni ”älä osta mitään,…

Syyshortensia.

Ideoita kesälle 2023 – Puutarhajuttuja

Niinhän minä aina syksyisin päätän, että ensi kesäksi en sitten keksi enää mitään uusia remppa- tai pihaprojekteja, mutta viimeistään näin helmikuussa pää pursuaa ideoita ja sormet syyhyävät päästä toteuttamaan edes jotain työkaluja vaativaa projektia. Tällä hetkellä mielessä lentelee ajatuksia muun muassa seuraavista aiheista: Ideoita kesälle 2023 Pesuallas takapihalle En ole…

Hiekkalaatikko on leikkivän lapsen suosikkeja.

Lapsen suosikkilelut ulkoleikkeihin

Lasten on arvioitu saavan nykyään 70 uutta lelua vuodessa. Pikkutyyppi on nyt neljä vuotta, joten tuolla tahdilla leluja olisi kertynyt nurkkiin 280 kappaletta. Kuulostaako älyttämältä? Ehkäpä, mutta tarkemmin ajateltuna ei ole ollenkaan mahdotonta. Yksistään pikkuautoja alkaa olla hyllyssä jo sata ja siihen vielä kaikki muu roina päälle. Aluksi oli tietysti…

Mökkikuume tuli – ja meni

Mökkikuume tuli – ja meni

Keksin tänään keinon, jolla sain nopeasti nujerrettua talven aikana kasvaneen mökkikuumeen. Siihen ei tarvittu muuta kuin tehokkaan työvalon vieminen saunaan, koska kirkastuneesta näkymästä käynnistyi koko tilan akuutti jynssäysoperaatio. Saunan hämärä tunnelma oli selvästikin viilannut minua linssiin jo pidemmän aikaa. Nyt alkaa onneksi jo näyttää paremmalta, kun lauteet kuivuvat puukiukaan lämmetessä….

Tammikuun turhautuminen

Tammikuun turhautuminen

Pikkutyyppi sen teki. Esitti täydellisen performanssin siitä, miltä tammikuu mielestäni tuntuu. Esitykseen sisältyi myös kuvista välittymätön eläimellinen huuto. Ajoituskin oli ihan loistava, koska sain tämän silmieni eteen illalla ensimmäiseksi kotiin palattuani (juuri kun olin kotimatkalla manannut mielessäni tammikuun pimeitä aamuja ja vielä pimeämpiä iltoja). Voisin vaikka vannoa, että talvikuukausien vuorokausissa…

Viime kesän suosikkikukka – Keijunmekko

Viime kesän suosikkikukka – Keijunmekko

Jatkuva sade ja nollan tuntumassa seilaava sää surkastuttavat pihan lumikasoja siihen malliin, että mieli alkaa jo odottaa kevättä. Yritän kuitenkin olla vielä uppoutumatta liikaa ensi kesän puutarhasuunnitelmiin, jotta ideat eivät vallan karkaa käsistä. Jotain vihreää teki kuitenkin mieli ajatella, joten suuntasin muistelut viime kesän kukkayllättäjään. Nappasin viime keväänä uuteen säleikölliseen…

Haasteita ja projekteja vuodelle 2023

Haasteita ja projekteja vuodelle 2023

En varsinaisesti luvannut mitään uutta vuotta ajatellen, mutta erilaisia tavoitteita ja ajatuksia kyllä riittää. Listaksi kirjoitettuna osa asioista vaikuttaa omakotitaloasujan työlistalta, mutta käytännössä huolin listalle vain vasta äskettäin keksityt asiat tai viime kaudella unohtuneet jutut. Muiden kotihommien pitäisi sujua omalla painollaan ilman listojen laadintaa. Päällimmäisenä toiveena on tietysti, että arki…

Kodin ja pihan projektit vuonna 2022 – Yhteenveto

Kodin ja pihan projektit vuonna 2022 – Yhteenveto

Voisin melkein kopioida tähän alkuun samat liirumlaarumit kuin edellisinä vuosina, koska tilanne ei ole muuttunut mihinkään. Tässä vaiheessa vuotta aina vain tuntuu siltä, että ei olisi saanut oikein mitään aikaiseksi. Todennäköisesti loppusyksyn ja alkutalven lyhyet päivät sekä talviteloille pakatut remppakamppeet ovat suurin syy tilanteeseen. Onneksi asiaan kuitenkin auttaa blogin selaaminen…

Iloa lumesta

Iloa lumesta

Tänä vuonna saatiin lumi maahan tavallista aikaisemmin. Maa oli valkoinen jo marraskuussa. Viime vuosina kehittelemäni selvitymisstrategia, jossa kutistan talven mielessäni vain tammi-helmikuun mittaiseksi, ei siis toiminut tällä kertaa. Pikkutyyppi on onneksi opettanut uutta suhtautumista lumeen. Toinen on odottanut malttamattomana kunnon lumitalvea ja jokainen lumisade on uusi ilonaihe. Lumityötkään eivät ole…

Kotijoulu ja 4-vuotiaan lahjakasa

Kotijoulu ja 4-vuotiaan lahjakasa

Tänä vuonna vietettiin jouluaatto kotona, eikä käyty koko päivänä takapihaa kauempana. Aamupäivän ohjelmassa oli lumityöt ja leikkiä umpihangessa sekä… …puiden pilkkomista. Pikkutyyppi on ehtinyt ottaa kirveen käytön jo melko hyvin haltuun, mutta todennäköisesti herran halonhakkuut tulevat vielä pitkään nostamaan vanhempien sykettä. Kirveshommat eivät jostain syystä käyneet mielessä silloin, kun päätin…

Joulumyyjäisiä ja synttäritunnelmaa

Joulumyyjäisiä ja synttäritunnelmaa

Joulumyyjäisten bongaus ei mennyt tänä vuonna ihan putkeen. Aloitin ilmoitusten etsiskelyn ensin liian aikaisin ja päädyin selailemaan lähialueiden tyhjyyttään ammottavia tapahtumakalentereita. Ja kun muutaman viikon jälkeen palasin asiaan, niin yhtäkkiä kaikki tapahtumat tuntuivat olevan samaan aikaan (tai ainakin päällekkäin jonkun muun menon kanssa). Lopulta tämän vuoden saaliiksi muodostuikin vain kolmet…

Saamaton syksy ja marraskuun Valoilmiö

Saamaton syksy ja marraskuun Valoilmiö

Koko syksyn on ollut jotenkin määrittelemätön olotila. Ei ole ollut varsinaisesti kiire, mutta mieli keksisi koko ajan enemmän tekemistä kuin oikeasti ehtii tehdä. Asiaan voi vaikuttaa osaltaan flunssakierre, koska nyt selvästi sairastetaan edellistenkin vuosien edestä. Välillä ei meinaa ehtiä edellinen tauti edes loppua, kun seuraava jo alkaa. Ja kun selitysten…

Lomapuuhia – Muistoja kesältä

Lomapuuhia – Muistoja kesältä

Kesälomasta alkaa olla jo aikaa, varsinkin kun pidin osan vähäisestä lomastani heti kevään kynnyksellä. Keksittiin pikkutyypin kanssa vapaapäivinä tekemistä enemmän kuin tarpeeksi ja siksi tuolloin otetut kuvatkin jäivät vähän hunnigolle. Nyt kuitenkin kaivelin vuoden aikana kertyneitä rästikuvakasoja ja ajattelin, että ehkäpä muutama kesäinen muisto sopisi oikeastaan paremmin kuin hyvin tänne…

Gluteeniton ja maidoton porkkanakakku

Gluteeniton ja maidoton porkkanakakku

Ei kai siitä vielä kovin monta vuotta ole, kun leivoin mielelläni ilman ohjeita. Tai sitten en ainakaan periaatteesta noudattanut ohjetta ihan pilkulleen, vaan tein pieniä variaatioita tai jätin ainakin ainesten tarkat mittaukset tekemättä. Olettaisin, että yksi syy moiseen meininkiin oli se, että usein lähdin liikkeelle jostain ei-gluteenittomasta ideasta ja vehnäjauhon…

Ensimmäinen kerta huvipuistossa – Linnanmäen Valokarnevaali

Ensimmäinen kerta huvipuistossa – Linnanmäen Valokarnevaali

Koko kesän onnistuin olemaan innostumatta huvipuistoreissusta. Perusteluna tälle innottomuudelle oli se, että pikkutyyppi saa vielä yhtä paljon (ellei enemmänkin) iloa ihan tavallisista leikkipuistoista. Lisäksi koko ajatus tuntui työläältä matkoineen, jonotteluineen, pysäköintimaksuineen ja kaikki muine kuluineen. Mutta kuinka sitten taas kävikään… Linnanmäen Valokarnevaalin mainos pääsi iskemään johonkin syyspimeän pehmittämään kohtaan ja…

Ensimmäistä kertaa Heurekassa

Ensimmäistä kertaa Heurekassa

Ei suunniteltu viime sunnuntaille mitään ihmeellistä. Mielessä oli lähinnä sadepäivän viettoa kotosalla. Päädyttiin lopulta kuitenkin Vantaan Ikeaan ostamaan sängynaluslaatikoita, ja siitähän oli sitten kätevä koukata Heurekan kautta kotiin. Heureka-reissuja tuntuu olevan kahdenlaisia; joko paikassa on ihanan rauhallista ja näyttelyt aiheuttavat vau-elämyksiä tai sitten paikka on niin täynnä porukkaa, että vierailu…

Syyspuuhia ja Aulangon ruskamaisemia

Syyspuuhia ja Aulangon ruskamaisemia

Soimasin itseäni elokuun alkupuolella, kun ajattelin kesän olevan taas jo ohi. Mutta kuinka oikeassa olinkaan. Tuosta hetkestä lähtien aika on kiitänyt kohti kylmää ja pimeää. Ihan kuin ei olisi ehtinyt tehdä oikein mitään viimeisimpien kuukausien aikana. Päivät tuntuvat kuluvan töissä, nukkuessa, siivotessa ja pikkutyypin kanssa touhutessa. Toisaalta, tarvitseeko sitä kauheasti…

Perjantaipuuhia – Keskiaikafestarit ja Elojuhlat

Perjantaipuuhia – Keskiaikafestarit ja Elojuhlat

Pyörähdettiin Hämeenlinnan keskiaikafestivaaleilla pari viikkoa sitten perjantaina. Yleensä kyseinen tapahtuma ei ole houkutellut pääsymaksun takia, mutta nythän tuo jo melkein kannatti, kun pikkutyyppi pääsi ilmaiseksi sisään ja liikunta/kulttuuriedulle pitää jo kiireisesti keksiä käyttöä muutenkin ennen vuoden loppua. Festareiden ensimmäinen päivä oli kuulemma rauhallisin, mikä sopi meille loistavasti. Ei ollut liiemmin…