Mökkikuume tuli – ja meni

Keksin tänään keinon, jolla sain nopeasti nujerrettua talven aikana kasvaneen mökkikuumeen. Siihen ei tarvittu muuta kuin tehokkaan työvalon vieminen saunaan, koska kirkastuneesta näkymästä käynnistyi koko tilan akuutti jynssäysoperaatio. Saunan hämärä tunnelma oli selvästikin viilannut minua linssiin jo pidemmän aikaa.

Nyt alkaa onneksi jo näyttää paremmalta, kun lauteet kuivuvat puukiukaan lämmetessä. Viimeistään huomenna pääsen vielä viimeistelemään projektin parafiiniöljyllä, jonka levittäminen ahtaassa tilassa ei ole tosin sen miellyttävämpää kuin jynssäysvaihekaan. Jostain syystä saunan lauteiden käytännöllisyys (siivouksen näkökulmasta) oli niitä asioita, jotka jäi remppaa tehdessä vähemmälle huomiolle. Muistaakseni oltiin silloin lähinnä tyytyväisiä, että löydettiin sopiva setti pieneen tilaan (kun ei oltu vielä hurahdettu tekemään kaikkea mahdollista pitkästä puutavarasta).

Tämä kaikki liittyy mökkikuumeen selättämiseen siten, että tajusin, etten todellakaan haluasi olla jynssäämässä kahta saunaa useampaan kertaan vuodessa. Ja muita tilojahan pitäisi siivota sitäkin useammin sekä kotona että mökillä (saati kaikki muu ylläpitäminen). Niin että olkoot, nämä nykyiset siivottavat neliöt riittävät ihan hyvin.

Ylimääräisestä kuurausprojektista huolimatta perinteinen siivousta sisältävä vapaapäivä on ollut ihan mukava. Pikkutyyppi on huoltanut milloin mitäkin.

Leikkikeittiössäkään ei enää pahemmin kokkailla vaan sitä ennemminkin korjataan. Mutta samapa tuo, kunhan keittiö viihdyttää käyttäjäänsä.