Syyspuuhia ja Aulangon ruskamaisemia

Soimasin itseäni elokuun alkupuolella, kun ajattelin kesän olevan taas jo ohi. Mutta kuinka oikeassa olinkaan. Tuosta hetkestä lähtien aika on kiitänyt kohti kylmää ja pimeää. Ihan kuin ei olisi ehtinyt tehdä oikein mitään viimeisimpien kuukausien aikana.

Päivät tuntuvat kuluvan töissä, nukkuessa, siivotessa ja pikkutyypin kanssa touhutessa. Toisaalta, tarvitseeko sitä kauheasti muuta ehtiäkään. Ja kun oikein muistelee, niin onhan tässä siirretty hiekkalaatikkoa, rakennettu valokatosta sekä terassia ja tehty kaikenlaisia hommia takapihalla. Pikkutyypin kanssa ollaan erityisesti ryhdistäydytty vanhojen syreenipuskien juurien kiskomisessa ja aarrekivien kaivamisessa.

Ja ehdittiinhän sitä pihahommien välissä katsomaan ruskaa Aulangollekin. Tarkoituksena oli vain kevyesti katsella ympärille, mutta pikkutyyppi johdatti meidät oppaan lailla kapuamaan ylös näkötornin portaita. Herra 3-veen paikallistuntemus alkaakin kohta olla jo parempi kuin vanhemmillaan.

Ei kuulemma huimannut yhtään.

Tornin jälkeen laskeuduttiin vielä alas Karhuluolaan, josta ylös kavutessa pikkutyyppi vaatikin sitten viime metreillä jo kantokyytiä. Aika hyvin kavuttu kuitenkin, ja autolle mennessä otettiin vielä hippaspurtit.

Aulangolle lähtiessä yritin selittää pikkutyypille, mitä ruska tarkoittaa. Kotiin palattua ja pihahommien jatkuessa hän sitten totesi ”nyt se ruska on jo tippunut tähän maahan”.