Gluteeniton ja maidoton porkkanakakku

Ei kai siitä vielä kovin monta vuotta ole, kun leivoin mielelläni ilman ohjeita. Tai sitten en ainakaan periaatteesta noudattanut ohjetta ihan pilkulleen, vaan tein pieniä variaatioita tai jätin ainakin ainesten tarkat mittaukset tekemättä. Olettaisin, että yksi syy moiseen meininkiin oli se, että usein lähdin liikkeelle jostain ei-gluteenittomasta ideasta ja vehnäjauhon vaihto gluteenittomaan vaihtoehtoon toi kuitenkin aina mukanaan joitain muutoksia. Oli siis ihan sama ottaa vähän enemmänkin omia vapauksia.

Viime aikoina ei ole sen sijaan tullut leivottua oikein ollenkaan. Ja silloin kun ajatus leipomisesta on häivähtänyt mielessä, olen haikaillut takuuvarmojen reseptien perään. Arjessa tuntuu olevan nykyään niin vähän aikaa, että jos sitä kerran käyttää leipomiseen, lopputuloksen soisi olevan kaiken vaivan ja raaka-ainekustannusten arvoista. Osaltaan asiaan vaikuttaa myös se, että nykyään leivonnaisten pitäisi olla sekä gluteenittomia että maidottomia ja mielellään myös mahdollisimman soijattomia.

Ei kai tässä siis oikein muutakaan voi kuin alkaa soveltaa ja kokeilla reseptejä yksi kerrallaan. Ja jos lopputulos sattuu olemaan mainio, niin ohje äkkiä ylös kaikkia käytettyjä tuotteita myöten.

Ensimmäiseksi otettiin testiin porkkanakakku ja siitä tulikin niin hyvä, että ohje on tässä:

Gluteeniton ja maidoton porkkanakakku

Pohja

  • 6 kananmunaa
  • 4 dl sokeria
  • 2 dl ruokosokeria
  • 6 dl gluteenittomia jauhoja (Myllärin gluteeniton vaalea jauhoseos)
  • 3 tl vaniljasokeria
  • ripaus kardemummaa
  • 1 rkl leivinjauhetta
  • 8 dl porkkanaraastetta
  • 300 g leivontamargariinia sulatettuna (Sunnuntai laktoositon leivontamargariini)

Kuorrutus

  • 200 g leivontamargariinia (Sunnuntai laktoositon leivontamargariini)
  • 200 g maustamatonta tuorejuustoa (Violife Creamy Original)
  • 3 dl tomusokeria

Pohjan ohje: Vaahdotetaan munat ja sokeri. Lisätään muut aineet. Levitetään valmis taikina kahteen voideltuun uunivuokaan. Paistetaan 30 min 200 asteessa. Paistamisen jälkeen annetaan jäähtyä ennen kuorrutuksen lisäämistä.
Kuorrutuksen ohje: Vaahdotetaan huoneenlämpöinen margariini ja tuorejuusto. Lisätään tomusokeri.

Huomioita: 1) Lapselle kannattaa antaa taikinamaistiaiset ennen porkkanaraasteen lisäämistä. 2) Taikina ja kuorrutus riittävät hyvin kahteen isohkoon uunivuokaan. 3) Toisen uunivuoan (kakkuineen ja kuorrutuksineen) voi laittaa huoletta pakastimeen, koska pakastimessa maku tai rakenne eivät ainakaan huonontuneet.

En ole ennen tehnyt porkkanakakkua lasiseen uunivuokaan (vaan uunipellille), mutta tästä lähtien valitsen kyllä vuoan. Kakun säilyttäminen ja pakastaminen oli vuoassa mukavan helppoa.

Kuvissa vilahtelee ensimmäinen maistipala ja vihoviimeinen pala. Eihän sitä nyt muuten muista (tai ehdi) kakkua kuvailla, varsinkaan näin ikuisen hämärän vuodenaikaan.