Leikkimökin rakentaminen (osa 6) – Maalausta ja listoja

Viime päivinä on urakoitu leikkimökin listojen ja sisämaalauksen parissa. Samat hommat työllistävät vielä tulevinakin päivinä, mutta taidetaan olla jo sentään voiton puolella.

Uusi moderni leikkimökki odottamassa nurkkalautojen asennusta.

Maalien valitseminen leikkimökkiin ei ole niitä yksinkertaisimpia asioita, jos alkaa ajatella yhtään liikaa. Menneinä aikoina ohjeena oli maalata leikkimökki myös sisältä ulkomaaleilla, koska kyseessä ei ole lämmitetty rakennus. Sittemmin ohje on muuttunut suosimaan sisämaaleja, koska lapset saattavat olla leikkimökissä pidempiäkin aikoja ja siten altistua maalien yhdisteille. Sisämaaleja ei ole kuitenkaan suunniteltu kestämään samanlaista rasitusta kuin ulkomaalit, joten yhdellekään sisämaalille ei luvata varmaa toimivuutta välillä kosteahkossa ja kylmässä tilassa.

Mielipiteitä sopivasta maalista ja/tai suojakäsittelystä löytyy kyllä hyvinkin monta, mutta ne ovat helposti ristiriidassa keskenään.

Leikkimökin maalaus sisältä valkoiseksi.

Pienen pohdinnan jälkeen päädyimme maalaamaan  leikkimökin sisäkaton ja seinät Tikkurilan Lujalla, jota kuvataan kovan rasituksen maaliksi vaativiin kohteisiin sisätiloissa. Maalissa on mukana homeenestoainetta, joten toivottavasti seinät pysyvät puhtaina epämääräisistä kasvustoista. Lattiamaaliksi löytyi sentään sekä ulko- että sisätiloihin sopiva vaihtoehto eli Teknoksen Teknofloor. Parvi saa myös pintaansa lattiamaalia.

Yläkuvassa vilahtaa juuri maalattu kynnys ja joku, joka astui siihen ulos mennessään. Tiesin jo siinä vaiheessa, kun näin kynnystä maalattavan, että en tule muistamaan tuota yksityiskohtaa ellei siinä ole kunnon varoitusmerkkejä.

Leikkimökin maalaus valkoiseksi.

Sisämaalien värit olivat alusta selvät. Valkoista sen olla pitää. Väriä saa kyllä tuotua tilaan myöhemmin monella muullakin konstilla.

Leikkimökin rakennusta on nyt jatkunut noin kolme viikkoa ja sää on huonontunut koko ajan. Alun pouta- ja hellepäivät ovat vaihtuneet kylmiksi sadepäiviksi. Tänäänkin istuttiin terassilla kahvitauolla ja katseltiin rankkasadekuuroa. Toivottavasti kohta taas poutaantuu, jotta päästään hommiin.

Alla linkit leikkimökin rakentamisen kaikkiin osiin: