Lisätilaa vajan hyllyille

Lisätilaa vajan hyllyille

Viime kesänä uuden vajan seinille ei raskinut kiinnittää mitään ylimääräistä, koska vaja näytti niin siistiltä tyhjine seinineen. Nyt kuitenkin alettiin iskeä seiniin kiinni varastojen kätköihin aikaisemmin hamstrattuja koukkuja, ja osa lattialla tai hyllyillä lojuneista tavaroista löysikin paikkansa seiniltä. Varsinainen hyllytuunaus tehtiin seinustalle (kuva alla), jossa korkea hyllyväli aiheutti jo selkeästi…

Vajan rakentaminen (osa 8): Mitä vajan rakentaminen maksoi?

Vajan rakentaminen (osa 8): Mitä vajan rakentaminen maksoi?

Kun vajan rakentaminen alkoi, ajattelin kirjata kaikki projektiin liittyvät kulut ylös aina uusien kuittien ilmaantuessa. Ei liene kuitenkaan vaikea arvata, miten aikomuksen kävi kaiken kiireen ja touhun keskellä. Lopulta puntaroinkin vajan ollessa jo pystyssä, viitsisinkö kartoittaa ollenkaan touhuun kuluneita euroja. Uteliaisuus kuitenkin voitti… Projektia varten ei laadittu minkäänlaista budjettia. Oli…

Vajan rakentaminen (osa 7): Valmis!

Vajan rakentaminen (osa 7): Valmis!

Vaja on ollut blogissa esillä jo joka kantilta kuvattuna, mutta otetaan tämä nyt aiheeksi vielä (ainakin) kerran. Projekti alkaa nimittäin olla valmis! Toki kuvia lisätessäni juuri huomasin, että ikkunoiden alle on vielä pellit tilaamatta ja asentamatta. Muutama koukkukin pitäisi iskeä kiinni seinään, jotta säilytystilan saisi maksimoitua. Mikä siinä muuten oikein…

Vajan rakentaminen (osa 6): Sadevesijärjestelmä ja lintujen karkotus

Vajan rakentaminen (osa 6): Sadevesijärjestelmä ja lintujen karkotus

Kuulostaa jotenkin huikentelevaiselta puhua pienehkön vajan sadevesijärjestelmästä, mutta senhän sadevesikouru, syöksytorvi, rännikaivo ja sadevesiputki muodostavat. Materiaalia ei vain kulu niin suuria metrimääriä kuin esimerkiksi omakotitalon vastaavassa järjestelmässä. Jos mielessä olisi sattunut jossain vaiheessa käväisemään ajatus sadevesijärjestelmän asentamisen tekemättä jättämisestä, niin ensimmäinen kova sade olisi viimeistään kääntänyt pään. Katolta tippuva vesi…

Vajan rakentaminen (osa 5): Itse tehdyt liukuovet ja pleksi-ikkunat

Vajan rakentaminen (osa 5): Itse tehdyt liukuovet ja pleksi-ikkunat

Oli jotenkin itsestään selvää, että vajaan tehdään liukuovet. Tosin vielä projektin alettuakaan ei oltu ihan varmoja, kuinka liukuovet käytännössä toteutetaan. Lopulta päädyimme tilaamaan liukuovikiskot, kiskojen kannakkeet, kiskon jatkokappaleen, pyörästöt ja oven alaohjaimet Puuilosta. Metallisina hohtavat osat näyttivät siisteiltä, mutta pienellä riskillä kokeilimme kuitenkin maalata suurimman osan systeemistä vajan seinän väriin…

Vajan rakentaminen (osa 4): Maalausta

Vajan rakentaminen (osa 4): Maalausta

Kaikki ulkoverhouslaudat on nyt saatu paikoilleen ja vaja alkaa näyttää jo aika hyvältä. Meneillään on maalausvaihe. Maalin ja sävyjen valinta oli onneksi helppoa, koska käytössä on samaa tavaraa kuin talossa ja leikkimökissäkin. Ulkopinnassa on jo kaksi kerrosta punaista maalia, joten seuraavaksi rutistetaan loppuun sisäpintojen maalaus. Avaran vajan luonne muuttui, kun…

Vajan rakentaminen (osa 3): Katto ja vähän muutakin

Vajan rakentaminen (osa 3): Katto ja vähän muutakin

Pihavarasto rakentuu pala palalta ja aurinkoiset päivät kuluvat hujauksessa takapihalla touhuten. Rakennelman katto on saanut jo ylleen huopakerroksen, puuvarastosta löytyy lattia ja pariin seinään on naulattu kertaalleen maalattua ulkoverhouslautaa. Edelleenkin jaksan ihastella näitä vanhoja ikkunankarmeja ja hyvä niin, koska nämä tulevat olemaan jatkossa aina osa maisemaa. Varasto alkaa näyttää kummasti…

Vajan rakentaminen (osa 2): Runko

Vajan rakentaminen (osa 2): Runko

Kyllä tätä oli odotettu! Vihdoinkin säät ja työvuorolistat sallivat vajan rakentamisen aloituksen. Pohjatyöt kärsittiin jo viime syksyn puolella, joten nyt päästiin suoraan rakentamisen siihen vaiheeseen, missä tuloksia alkaa näkyä nopeasti. Vajaan on tulossa kaksi erillistä osiota: puuvarasto ja pyörävarasto. Lisäksi pyörävaraston puolelle ympätään vähän säilytystilaa muullekin roinalle. Pikkutyyppi on todella…

Vajan rakentaminen (osa 1): Pohjatyöt ja lattialaatat

Vajan rakentaminen (osa 1): Pohjatyöt ja lattialaatat

Ensin oli ajatus. Sitten suuri lapiontiurakka. Ja siitä se sitten lähti… Vajaprojekti. Vajan pohjatyöt tehtiin jo syksyllä ja meinasin jättää urakasta kirjoittamisen ensi vuodelle varsinaisen rakentamisen yhteyteen, mutta en sitten malttanutkaan. Kun talvella ei pääse kuitenkaan mitään isompia tuunauksia tekemään, on kiva edes muistella aikaisempia projekteja. Siksi kuviakin ehkä lipsahti…