Liiketalouden tradenomiksi verkossa – 3. lukukausi takana

Liiketalouden tradenomiksi verkossa – 3. lukukausi takana

Kevään aikana hujahti ohi kolmas lukukausi tradenomin verkko-opintoja, joten takana on nyt puolitoista vuotta vapaaehtoista ja ylimääräistä liiketalouden pänttäämistä. Aloittamisen jälkeen olen palannut hoitovapaalta töihin ja työpaikkakin on vaihtunut, joten alkuperäinen motivaatio opiskelulle on välillä ollut hieman hukassa. Miten ihmeessä edes päädyin opiskelemaan – taas? Pieni turhautuminen ei kuitenkaan hidastanut…

Liiketalouden tradenomiksi verkossa – Tunnelmia toisen lukukauden jälkeen

Liiketalouden tradenomiksi verkossa – Tunnelmia toisen lukukauden jälkeen

Ohi on! Syyslukukauden viimeinen tentti (joka sattui olemaan mikäpä muukaan kuin ruotsin pakollinen kirjallinen koe) oli tällä viikolla ja edessä siintää joulutauko opiskeluista. Siitä on nyt noin viisi kuukautta, kun mietin syksyn ohjelman mielekkyyttä tai pikemminkin mielettömyyttä. Edessä oli täysipäiväiset työviikot ja tradenomiopintojen toinen lukukausi. Miksi ihmeessä uhraisin vähäisen vapaa-aikani…

Miten tässä taas näin kävi

Miten tässä taas näin kävi

Muistan vielä hyvin, kuinka haaveilin ajasta, jolloin ei tarvitsisi töiden jälkeen tuhlata hyvää vapaa-aikaa opiskeluun. Hoitovapaalla ajatukset pääsivät kuitenkin karkaamaan ja päädyin aloittamaan jälleen kerran uuden tutkinnon opiskelun. Ja mikäs siinä, hetken aikaa uuden oppiminen olikin mukavaa. Kurssitehtävät antoivat omalla tavallaan vastapainoa taaperon kanssa vietetylle ajalle. Ehdin tehdä tehtävätkin hyvissä…

Liiketalouden tradenomiksi verkossa – Tunnelmia ensimmäisen lukukauden jälkeen

Liiketalouden tradenomiksi verkossa – Tunnelmia ensimmäisen lukukauden jälkeen

Kirjoittelin jo aikaisemmin, että melko äkillisen päähänpiston seurauksena päätin alkaa taas opiskella jotain uutta. Mahdollisia kouluja ja tutkintoja rajasi se, että halusin nimenomaan verkko-opiskelijaksi ilman läsnäolopakkoa kampuksella. Lopulta alaksi valikoitui liiketalous (koska se vaikutti sopivasti yleissivistävältä, vaikkei mihinkään sen kummempaan johtaisikaan) ja paikaksi Laurea.   Kuinka kaikki lähti käyntiin, kun…

Kokemuksia SAMKin valintakoekurssista syksyllä 2020

Kokemuksia SAMKin valintakoekurssista syksyllä 2020

Kartoittaessani verkossa suoritettavia liiketalouden koulutuksia meinasin aluksi hypätä SAMKin tarjoaman vaihtoehdon yli kokonaan. Arvaatko miksi? SAMK ei ole liiketalouden verkkototeutuksen osalta mukana ammattikorkeakoulujen valintakoeyhteistyössä, joten koulutukseen ei voi hakea samalla amk-valintakokeella kuin lähes kaikkialle muualle. Tämä kuulosti aluksi ihan pöhköltä. Uudistettua amk-valintakoetta on rummutettu melkoisesti ja sitä käytetään nykyään porttina…

Kannattaako yli 35-vuotiaana aloittaa uuden tutkinnon opiskelu?

Kannattaako yli 35-vuotiaana aloittaa uuden tutkinnon opiskelu?

Ammattikorkeakouluun haku syksyn yhteishaussa oli melko äkkipikainen päähänpisto, enkä osannut arvata, kuinka jännittävää valintakokeiden tulosten odottamisesta tulisikaan. Etukäteen oli niin vaikea arvioida ei-ensikertalaisen mahdollisuuksia saada opiskelupaikka, että en yhtään tiennyt, mitä tulokset toisivat tullessaan. Lopulta sain kuitenkin lukea onnitteluviestin sähköpostista. Olin laittanut ensimmäiseksi hakukohteeksi Laurean, jonka verkossa suoritettava tradenomitutkinto oikeastaan…

Opiskelusuunnitelmia ja kokemuksia syksyn 2020 AMK-valintakokeesta

Opiskelusuunnitelmia ja kokemuksia syksyn 2020 AMK-valintakokeesta

Jos joskus vielä meinaan lähteä opiskelemaan kokonaan uutta tutkintoa, potkaiskaa minua! Suunnilleen näin sanoin saadessani viimeisimmän opiskeluprojektini päätökseen syksyllä 2016. Jotain on kuitenkin tapahtunut kuluneen neljän vuoden ja erityisesti tämän toisen hoitovapaavuoden aikana, kun ajatus uusista opinnoista on alkanut hiljalleen itää. Mutta voiko ei-ensikertalainen ja vanhan reaalin kirjoittanut hakija saada…

Uuden edessä

Uuden edessä

Tänä syksynä tapahtui se kauan odotettu ihme, että sain sullottua (vihdoinkin!!) kaikki opinnot pakettiin. Ja tässä tapauksessa –kaikki- tarkoittaa 567 opintopistettä ja väitöskirjaa. Prosessissa ehti kulua kaiken kaikkiaan vuosi jos toinenkin, joten ajatus opiskelustressittömästä elämästä alkoi tuntua jo hieman utopistiselta. Nyt se aika on kuitenkin tässä. Töiden jälkeen ei tarvitse kirjoittaa, päntätä, korjata,…

Done!

Done!

Nyt se on ohi – 13 viikkoa työharjoittelua tuli tänään täyteen! Viimeisin viikko taisikin olla koko rupeaman pisimmän tuntuinen, koska työpäiviä oli kuusin kappalein ja olemista on vaivannut (ja vaivaa edelleen) mystinen väsymys. Huomenna kauan kaivattu vapaa-päivä vie pikavisiitille Tallinnaan. Tämän jälkeen seuraavat 6 viikkoa kuluvat kesätöissä ahertaessa (eli harjoittelun…

Näyttökoe

Näyttökoe

Vaikka olen pyörinyt yliopistolla jo noin yhdeksän(!?) vuotta, niin vasta tänään suoritin ensimmäisen näyttökokeen ikinä (valmistin siis yskänlääkettä). Näyttökokeiden vähyys kertonee aika selvästi tutkintojen keskittymisestä teoreettisempaan tietoon kuin käytännön osaamiseen. Kuvituksena kevään toinen ulkojäätelö. Ja pänttääminen jatkuu… vielä kaksi tenttiä ennen kesää.