Ennen ja jälkeen: Puuvarasto

Ennen ja jälkeen: Puuvarasto

Säätiedotus lupaili hyvissä ajoin keväisen lämmintä viikonloppua, joten jotain kivaahan sitä oli keksittävä molempien ollessa kerrankin vapaalla. Kaikkien loistavien ideoiden joukosta päädyttiin lopulta kotihommiin, joista ensimmäisenä listalla oli puuvaraston siivous. Itse en ole talven aikana pahemmin käynyt puita katselemassa, joten olen aika hyvin välttynyt näkemästä tätä projektin ennen-vaihetta: Nätit koivuklapit…

Paperiprojekti – osa 5

Paperiprojekti – osa 5

Paperiprojektin viimeinen erä olisi tällä kertaa tässä. Kilojen seurailu vähän vaikeutui viime aikoina muuttopakkailun aiheuttaman sekasorron takia, ja kirpparillekin tuli vietyä tavaraa niin pienissä erissä, että niiden punnitseminen ei aina edes onnistunut. Kaiken kaikkiaan paperia on kuitenkin poistunut vielä noin -14.8 kg. Projektin kokonaistulos on siis -127.9 kg. Tulos on…

Sittenkin liikaa (tavaraa)

Sittenkin liikaa (tavaraa)

Jopas oli päivä – taas! Kämppää tuli raivattua melkoisella tahdilla aamukuudesta kahteen, koska menin alkuviikosta sopimaan tapaamisen välittäjän kanssa tälle iltapäivälle. Aamulla paikat olivat vielä siinä kunnossa, etten kehdannut edes ennen-kuvia ottaa ;). Tiukkaahan se teki, mutta ehdin jotenkuten saada paikat sellaiseen kuntoon, että kelpasi sentään ottaa muutama jälkeen-kuva… Tavaratilanne on tällä…

Paperiprojekti – osa 4

Paperiprojekti – osa 4

Vielä tuli pientä edistystä paperiprojektiin tälle vuodelle. Aion kyllä jatkaa projektia vielä ensi vuoden puolellakin. Projektin voisi julistaa päättyneeksi siinä vaiheessa, kun joskus muuttaa nykyisestä kämpästä pois. Eli tavoitteena on seuraavassa muutossa kantaa mukana mahdollisimman vähän ”turhaa” paperia… Vanhat opiskelupaperit olen jo käynyt kokonaisuudessaan läpi, ja jäljelle jääneet muka-tärkeät paperit mahtuvat kolmeen…

Paperiprojekti – osa 3

Paperiprojekti – osa 3

Varsin hiljaista… koska päätin yrittää olla kirjoittamatta väsyneenä tai jumissa olemisesta (ainakaan enää tässä loppuvuoden aikana). Ei siis ihan hirveästi ole meno muuttunut. Tai no, ehkä jotain pientä muutosta on ilmassa. Stressauksen kohde kun alkaa hiljalleen siirtyä loputtomasta tehtävälistasta siihen aikaan, kun listassa ei ole enää mitään jäljellä. Mitäs sitten…

Paperiprojekti – osa 2

Paperiprojekti – osa 2

Tämän syksyn projekteille tuntuu olevan yhteistä se, että ne kaikki etenevät paljon hitaammin kuin olisi toivottavaa. Taitaa olla pitkälti asennekysymys, viitsiikö pienistä edistysaskeleista edes iloita vai jatkaako tauotta hermojen kiristelyä… Joka tapauksessa, paperiprojekti pääsee seurannassaan toiseen osaa (ei ehkä niitä tärkeimpiä projekteja, mutta tyhjää parempi!?). Yhteensä paperia on nyt kadotettu nurkista 65.6 kiloa. Vanhat opiskelupaperit saavat…

Paperiprojekti – osa 1

Paperiprojekti – osa 1

Tenttiin luvun lomassa on pakko pitää välillä (siis aika usein) taukoja, koska muuten homma ei vaan (enää) toimi (johtuu varmaan vanhuudesta). Mitään kovin haastavaa noilla tauoilla ei kuitenkaan voi tehdä, etteivät jo opitut asiat katoa uusien juttujen alta pois. Viime päivien taukoilunäpertelyksi valikoituikin loppuvuoteen kaavailemani paperiprojektin aloitus. On varmaan ihan…

Johdot järjestykseen

Johdot järjestykseen

Parissa viime postauksessa esiintyneet tuunaukset saivat sisustusmielen kummasti elpymään pienestä kevätväsymyksestä. Ikeassa kiertely osoittautuikin vaaralliseksi, koska katse osui pieneen ja sievään kirjoituslipastoon (Hemnes). Alun perin olin haaveillut vastaavaa lipastoa ns. ompelukaapiksi, mutta tilanpuutteen vuoksi ompelulle ei voi pyhittää tällä hetkellä täysin omaa nurkkausta. Mutta miksipä lipastolla ei voisi kohentaa jotakin…

Empty boxes

Empty boxes

Sain pari iltaa sitten huippuidean (taas kerran), kuten kuvastakin voinee päätellä: Siis… Keräsin kaikki kämpästä löytyvät tyhjät laatikot, mapit yms. tavaroiden säilytykseen tarkoitetut jutut, jotka ovat tällä hetkellä tyhjillään. Aika vaikuttava kasa, vai mitä? Moinen kasa on seurausta siitä, että tavaraa on viime aikoina tullut ja mennyt aika tiheään tahtiin….

Suhteellinen minimalismi

Suhteellinen minimalismi

En voisi kuvitella tällä hetkellä vapaaehtoisesti ottavani osaa netissä pyörivään 100 tavaran haasteeseen, jossa on tarkoituksena elää omistaen vain 100 tavaraa. Sen sijaan ”käänteisen” 100 tavaran haasteen, jossa pyritään luopumaan sadasta tavarasta, olen jo suorittanut useampaankin kertaan viime aikoina. Olisi ollut varmasti huikea projekti listata jokainen kämpästä lähtenyt tavara valokuvan…