Terassiaidan purkua ensilumessa

Terassiaidan purkua ensilumessa

Lokakuussa se sitten tuli. Ensilumi tälle vuodelle. Itse olisin voinut vielä odottaa kuukauden tai muutamankin, mutta vaikea lumen tulosta oli harmistuakaan, kun toinen puhkui intoa päästä lumitöihin. Järkevämpi saattaisi laittaa pihaprojektit tauolle lumen tullessa, mutta me pikkutyypin kanssa päätimme sen sijaan purkaa pätkän terassiaitaa. Avoimeksi tarkoitettu terassi aidattiin keväällä 2020,…

Ontelokivien rajaama kaareva terassi

Ontelokivien rajaama kaareva terassi

Erilaisissa remppa- ja puutarhakaupoissa käyminen on nykyään melkoisen vaarallista, koska kotimatkalle lähtiessä takaraivoon on saattanut pesiytyä inspiraation poikanen jos toinenkin. Esimerkkinä voisin käyttää erästä reissua Bauhausiin, jonka jälkeen päädyimme haaveilemaan parista ontelokivestä. Muutaman ontelokiven asentaminen pihapiiriin olisikin ollut varmasti ihan kiva pikkuprojekti, mutta käytettynä bongattu 40 kiven kasa aiheuttikin sitten…

Valosarjan tuunaus terassille

Valosarjan tuunaus terassille

Jos terassin valokatteen alla killuu toimimaton aurinkokennovaloketju ja varastossa lojuu monta vuotta käyttämättömänä ollut töpselillinen ulkovalosarja, ei tuunaukseen taipuva luonne voi vastustaa kiusausta yhdistää näitä kahta. Rikkinäisestä aurinkokennovalosarjasta projektiin pääsivät mukaan muoviset lamppukuvut, joiden kantojen reikiä suurennettiin hieman poraamalla. Sitten olikin projektin vaikein vaihe eli piti hahmotella, kuinka monta led-valoa…

Puhtaan terassin lumoa

Puhtaan terassin lumoa

Hyvää lomaa lapseni. Nyt voidaankin harjata terassi, pestä terassi, hangata terassia pesuaineella, öljytä terassi ja ihastella puhdasta terassia. Eikä tarvinnut edes yhtään houkutella pikkutyyppiä hommiin – päinvastoin.
Viimeinen pönttökuva on ihan vain sitä varten, että alan vuoden päästä kuitenkin taas muistella aikaisemmin käytettyä tököttiä. Vaikka eipä tämän vuoden tuotteen nimellä…

Lisää terassia ja valokatoksen rakentaminen

Lisää terassia ja valokatoksen rakentaminen

Kun terassin rakentamisen ja markiisien asennuksen jälkeen luin paikallisia uusia ohjeita, joiden mukaan takapihojen maksimissaan 15 neliömetrin valokatteet eivät enää vaadi toimenpideluvan hakemista, nosti pieni ärsytys päätään. Niin kivat ja käytännölliset kuin terassimarkiisit ovatkin, ne eivät kuitenkaan suojaa ulkokalusteita jatkuvasti sateelta toisin kuin kiinteästi rakennettu katos. Tuolloin puolileikilläni ehdottomani idea,…

Terassin tuunausta ja pari porrasta

Terassin tuunausta ja pari porrasta

Kun terassia aikoinaan rakennettiin, pidin itsestään selvänä, ettei siihen tulisi minkäänlaista kaidetta. Sitten koitti aika, kun pikkutyyppi oppi juoksemaan. Vauhtia riitti, mutta jarruja ei vielä ollut. Ja niin terassin ympärille ilmestyi kaide. Sittemmin pikkutyyppi on oppinut halutessaan (ja tarpeeksi tajutessaan) jarruttamaan ajoissa, joten kaide ei ole enää ollut yhtä tarpeellinen….

Markiisit

Markiisit

Nyt kun hellekesä on enää muisto vain ja syksyn ensimmäiset pakkasyötkin koettu, niin olisi varmaan hyvä aika alkaa haaveilla ensi kevään aurinkoisista päivistä. Ilmojen taas joskus lämmetessä päästään nimittäin ensimmäistä kertaa kunnolla nauttimaan syyskuussa terassin ylle asennetuista markiiseista. Kuvissa markiisit näyttävät melko pieniltä, mutta niiden alle jää kuitenkin noin 20…

Terassin rakentaminen

Terassin rakentaminen

Nyt se on valmis! Terassi, johon pääsee astumaan suoraan olohuoneesta. Vaikka sokkeli-, salaoja- ja sadevesiremontitkin olivat hyödyllisiä, niin kieltämättä eniten odotettiin projektin päättänyttä terassin rakentamista. Toki pienempää puuhaa on riittänyt terassin valmistuttuakin, kun ovien eteen on nikkaroitu askelmia, pihaa muokattu uuteen kuosiin ja kaikenlaista hienosäätöhommaa tehty ympäriinsä. Mutta se terassi……