Vajan rakentaminen (osa 6): Sadevesijärjestelmä ja lintujen karkotus
Kuulostaa jotenkin huikentelevaiselta puhua pienehkön vajan sadevesijärjestelmästä, mutta senhän sadevesikouru, syöksytorvi, rännikaivo ja sadevesiputki muodostavat. Materiaalia ei vain kulu niin suuria metrimääriä kuin esimerkiksi omakotitalon vastaavassa järjestelmässä.
Jos mielessä olisi sattunut jossain vaiheessa käväisemään ajatus sadevesijärjestelmän asentamisen tekemättä jättämisestä, niin ensimmäinen kova sade olisi viimeistään kääntänyt pään. Katolta tippuva vesi teki hetkessä syvän uran maahan, ja lisäksi maasta kimpoava vesi roiskutti ikävästi kuraa pitkin vajan seinää.
Edessä oli siis taas lapiohommia, kun sadevesi haluttiin ohjata heti vajan kulmalta kulkemaan maan alla kivipesään. Onneksi paikalle saatiin vähän apua traktoriltakin…
Päädyttiin nappaamaan sadevesijärjestelmän osat Puuilosta. Niiden asentaminen taisi vaatia pientä vääntöä ja säätöä, mutta kyllä ne tuntuvat asiansa ajavan.
Kuvat ehdin napata ennen kuin kolme viimeistä rännin kannaketta oli saatu edes paikoilleen. Kouru repsottaa yllättävän herkästi, ellei kannattamia oli melkoisen tiheässä.
Kun ränni sitten oli roikkunut katon reunalla muutaman päivän, ei silmä kiinnittänyt siihen enää sen kummemmin huomiota. Vesi sen sijaan käyttäytyi sateella paljon mukavammin.
Jos sadevesikourun asentaminen katolle oli jo etukäteen tehty päätös, niin maan rajaan tarvittujen metalliverkkojen tarve tuli sen sijaan täytenä yllätyksenä.
Pyörävaraston seinien ja lattialaattojen väliin jätettiin siis rakennusvaiheessa pienehkö rako. Ajatuksena oli tehdä vähän kuin varaston ja katoksen risteytys. Hieman tuo rako etukäteenkin mietitytti (minkälaisia elukoita sieltä voisi varastoon pesiytyä), mutta ei tullut mieleenkään, minkälaisia tuholaisia linnut voisivat olla.
Illan hiljetessä linnut kuitenkin hipsuttelivat lattian raosta sisään, pippaloivat varastossa varmaankin koko yön ja aamulla jäljet olivat sen mukaiset.
Kyllä siinä hieman taisi verenpaine nousta, kun kuurasin juuri valmistunutta ja hetki sitten uutuuttaan hohtanutta varastoa linnunläjistä.
Onneksi ongelma vaikuttaa poistuneen metalliverkkojen asennuksen myötä. Ovien kohdallekin saatiin rakenneltua kynnykset liukuovista huolimatta.