Miten tässä taas näin kävi

Muistan vielä hyvin, kuinka haaveilin ajasta, jolloin ei tarvitsisi töiden jälkeen tuhlata hyvää vapaa-aikaa opiskeluun. Hoitovapaalla ajatukset pääsivät kuitenkin karkaamaan ja päädyin aloittamaan jälleen kerran uuden tutkinnon opiskelun. Ja mikäs siinä, hetken aikaa uuden oppiminen olikin mukavaa. Kurssitehtävät antoivat omalla tavallaan vastapainoa taaperon kanssa vietetylle ajalle. Ehdin tehdä tehtävätkin hyvissä ajoin ennen deadlineja, joten ylimääräistä stressiäkään opiskelu ei aiheuttanut.

Nyt kuvioissa on kuitenkin taas täydet työpäivät ja vapaa-ajan täyttää touhukas kaksivuotias. Mihin väliin tässä tuota opiskelua enää tunkisi? Toki jos ihan pakko olisi ja esimerkiksi tulevaisuuden haaveammatti olisi opiskelusta kiinni, niin aikaa taikoisi varmasti vaikka tyhjästä. Nyt ei ole kuitenkaan pakko.

Voiko ihminen olla koukussa opiskeluun? Vai onko se vain jonkin sortin kovapäisyyttä, että aloitettua asiaa ei voisi muka jättää kesken?

Syksyn kurssit ovat siis alkamassa (yksi on itseasiassa jo alkanut), mutta en vain meinaa saada tehtyä päätöstä kurssien käymättä jättämisestä. En siltikään, vaikka tuon yhden jo alkaneen kurssinkin tehtävät ovat vielä aloittamatta.

Tälle syksylle aikataulutettujen kurssien väliin jättäminen hiertänee osittain siksi, että amk:ssa tuntuu olevan kurssit hyvin usein todella täynnä, eikä kursseille mahtuminen ole itsestään selvää myöhemmin. Kurssit ovat myös täynnä ryhmätöitä, eikä myöhemmin tuntisi kursseille osallistujia edes sen vertaa kuin nyt.  

Mutta miksi tehdä arjesta liian vaikeaa, kun kerrankin voisi nauttia vapaa-ajasta? Eikö opiskelujen jättäminen vähän vähemmälle olisi tässä vaiheessa ihan järkevä ratkaisu?

Mutta jos sitä osallistuisi edes sille yhdelle kurssille. Tai ehkä kahdelle… vai pitäisikö sitä sittenkin yrittää selvitä niistä kaikista.

Similar Posts

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *