Vaatehuoneesta työhuoneeksi

Vaatehuone rempattiin uuteen kuosiin viime keväänä muun talon mukana. Tavoitteena oli saada pieneen koppiin valkoiset siistit pinnat ja maksimoida säilytystila. Lopputulos oli tuolloin jotain tällaista:

Vaatehuone ennen remonttia.

Kaiken vaivan jälkeen tilan oli tarkoitus antaa olla rauhassa hamaan tulevaisuuteen (toki nyt olisi voinut vähän siivota), kunnes alettiin miettiä uutta paikkaa kämpän toiselle tietokoneelle. Tietokone oli alun perin pienemmässä makuuhuoneessa, josta pitäisi hiljalleen alkaa tehdä lastenhuonetta. Kasa näyttöjä ja piuhoja olohuoneen tai isomman makuuhuoneen nurkassa ei miellyttänyt ajatuksena alkuunkaan (ainakaan kirjoittajaa), joten katse piti kääntää muihin tiloihin (joita löytyy melko rajoitetusti). Lopulta muutamasta huonosta vaihtoehdosta vähiten huonoksi arvottiin vaatehuone.

Niinpä vaatehuone purettiin jälleen kerran tyhjäksi ja seinät paikattiin sekä maalattiin. Työpöydäksi ostettiin laminaattitaso ylijäämävarastolta, ja vihdoinkin pääsin toteuttamaan ajatukseni seinästä seinään asti ulottuvasta pöydästä.

Vaatehuoneesta työhuoneeksi muutetun tilan hyllyt.

Tällä tavoin saatiin mahdollisimman paljon pöytätilaa pieneen huoneeseen. Taso olisi ollut helpointa laittaa valmiiden putkijalkojen päälle, mutta idea seinään kiinnitetystä pöydästä kiehtoi huomattavasti enemmän. Seinäkiinnityksen myötä lattiapintaa jäi enemmän vapaaksi. Lisätukea seinäkiinnitykselle saatiin kahdesta melko huomaamattomasta etujalasta, jotka kiinnitettiin seinään.

Vaatehuoneesta työhuoneeksi muutettu tila.

Lattialla kiemurtelevat johtokasat yritettiin välttää kiinnittämällä seinään kori pöytälevyssä olevan reiän alle. Huoneen takaseinällä ollut vaatetanko puolestaan siirrettiin ylös sivuseinälle, jotta talon takeille olisi jatkossakin jokin säilytyspaikka.

Uusia hankintoja tilaan olivat Ikeasta haetut Väggis-ilmoitustaulut (joissa oli pitkään todella vahva epämiellyttävä haju), Jansjö-klipsuvalaisin sekä muutama kapeampi Algot-hyllylevy.

Vaatehuoneesta työhuoneeksi muutettu tila.

Omaan silmään uusi työpiste näyttää yllättävän mukavalta. Tilan käyttäjäkään ei ole (ainakaan vielä) protestoinut vaatehuoneeseen joutumista, joten projektia voitaneen pitää ihan onnistuneena.

Seuraavaksi pitäisi vain keksiä jokin tila vaatehuoneesta yli jääneille tavaroille ja saada loppuun huonekalujen uudelleenjärjestelyprojekti, joka tässä sivussa tuli (puolivahingossa) käynnistettyä.