Syreeniaidan uudistaminen
Olen muistaakseni joskus erehtynyt väittämään, ettei tonttimme rajalla voi kasvaa syreeniaita, koska se ei kuki koskaan. No, väärässä olin. Kukkimattomuus johtui siitä, että nopeasti kasvavat puskat leikattiin käytännön syistä syksyisin aina alas ja samalla menetettiin myös kukkasilmut. Ensimmäiset kukat nähtiinkin joskus sattumalta, kun syksy jatkui pitkään lämpimänä ja alas leikattu syreeni alkoi kasvaa vauhdilla jo ennen talven tuloa.
Sittemmin olen lukenut ohjeita, joiden mukaan syreeniä ei tulisi koskaan leikata täysin alas ja harvennusleikkauksetkin pitäisi tehdä keväisin ennen kasvun alkua. Käytäntö kuitenkin osoitti, että syksyiset leikkaukset toimivat myös ja alas leikatusta aidasta ehtii kasvaa parimetrinen yhdessä kesässä. Kukat vain jäävät yleensä puuttumaan.

Alasleikkauksen voi toki tyriäkin, jos menee leikkaaman kasvit liian mataliksi. Näin meille kävi pari vuotta sitten, kun mieli teki tehdä kunnon kevennysleikkaus muutamia vuosikymmeniä paksuuntuneille alaoksistoille. Läheltä maan tasaa leikatut pensaat eivät (yllätys, yllätys) halunneet kovin innokkaasti kasvaa seuraavana kesänä. Nykyään noin yksi neljännes pensaista on parimetrisiä, toinen neljännes menetetty tai kiikun kaakun kasvun kanssa ja loput jotain siltä väliltä. Kokonaisuus alkaa kuitenkin jo näyttää lupaavalta.
Paras silaus pensasrivistön ulkonäköön saatiin vahingossa nyt syksyllä, kun haravoinnin yhteydessä ajauduttiin puolivahingossa kiskomaan vanhoja juuristoja ylös. Pari vuotta oli sopivasti heikentänyt niitä pensaiden jämiä, jotka eivät olleet innostuneet kasvamaan kunnolla. Niinpä rivistöön jäi jäljelle suurimmaksi osaksi vain täysin uudistuneita pensaita.



Jatkossa kokonaisuutta hoidetaan todennäköisesti aidanteena eli pensaita ei yritetäkään saada tiettyyn muotoon tai leikata säännöllisesti alas. Harvennetaan vain silloin tällöin ja tielle tulevat oksat leikataan pois. Mikäli osa kasvunsa alussa olevista pensaista päättää vielä nuupahtaa, niin tilannetta saadaan toivottavasti paikattua paremmin kasvavien pensaiden juurivesoilla tai taivukkailla.
Tämä pensasprojekti on ollut jotain, mitä ei todellakaan suunniteltu etukäteen. Välillä ehdittiin jopa miettiä, että mitä ihmettä keksitään vanhan kupsahtavan pensasaidan tilalle. Onneksi nyt alkaa kuitenkin näyttää siltä, että uudistimme koko syreeniaidanteen ihan vahingossa. Ehkäpä jo ensi kesänä saadaan näkösuojaa melkein koko syreenirivistön mitalta. Sitä toivoo varmaan pikku hiljaa jo naapurikin.

