Ikuisuusprojekti – Operaatio mehitähdet

Juu, ei ole kesä yhtään mielessä. Muuten vain syynäilin tänään auringon nousu- ja laskuaikoja. (Aurinko nousi tänään kello 8:45 ja laski 16:20. Kuukauden päästä vastaavat lukemat ovat 7:24 ja 17:41.) Eilen puolestaan hahmottelin takapihalla kukkapenkkisuunnitelmia pikkutyypin kaivaessa kuoppia lumeen, kunnes totesin hankikannon vääristävän tilannekuvaa sen verran merkittävästi, että päätin siirtää tarkemmat suunnittelut sittenkin myöhemmäksi.

Eipä tässä siis taaskaan muuta voi kuin muistella menneitä kesiä ja haikailla tulevasta. Tällä kertaa muistelun tueksi löytyi kuvia iki-ihanista mehitähdistä.

Sain pari ruukullista ihania mehitähtiä muutama vuosi sitten, mutta en uskonut alkuunkaan, että saisin pidettyä ne hengissä yhtä kesää pidempään (jos sitäkään). Tämä johtui lähinnä siitä, että sekoitin kasvin mehiruusukkeisiin, joita olen onnistunut vuosien varrella mädännyttämään ruukkuihin useammankin yksilön (olettaen, että ne jouluisin myytävät kimallekasat ovat olleet mehiruusukkeita).

Onneksi sain ohjeeksi, että saamani tähtöset voi istuttaa suoraan maahan ja siinä niiden tulisi selvitä myös talven yli.

Ja niinhän nuo ovat selvinneet. Talvista, kesistä ja paikan vaihdoista. Kesällä kasvit ovat jopa puskeneet hurjaa tahtia uusia pikkuisia ruusukkeita.

Paikan suhteen mehitähdet eivät todellakaan ole olleet nirsoja. Ne ovat selvinneet karussa kivikossa, auringossa, varjossa, sorassa, mullassa ja nurmikon keskellä. Pahin uhka niiden hyvinvoinnille on tähän asti ollut pihalla vaaniva lehtokotilopopulaatio, joka meinasi syödä muutaman ruusukkeen, kun valvonta pääsi pettämään.

Alun perin ei todellakaan ollut tarkoituksena siirrellä mehitähtiä uuteen paikkaan vähintään kerran kesässä, mutta sattumien kautta niin vain on käynyt. Ja ensi kesänä on tiedossa muutto ainakin vielä muutamalla ruusukkeella, koska haluan siirtää ne rikkaruohovapaampaan ympäristöön ja muutenkin parempaan turvaan. Luulin toki jo viime kerralla istuttaneeni kasvit sellaiseen paikkaan, jossa kukaan ei kävele niiden päälle, mutta kyseinen paikka osoittautui tietysti pikkutyypin tärkeäksi kulkureitiksi. (Ja niin kauan kuin lapsi saa iloa juoksemisesta, hyppimisestä tai muuten loivan rinnepihan haastavimmissa kohdissa rymyämisestä, en todellakaan aio kieltää.)

Seuraavaksi mehitähdet suuntaavat toivottavasti uuteen kukkalaatikkoon, jota aletaan keväällä väkertää. Kun vain tulisi se kevät…