Markiisit

Nyt kun hellekesä on enää muisto vain ja syksyn ensimmäiset pakkasyötkin koettu, niin olisi varmaan hyvä aika alkaa haaveilla ensi kevään aurinkoisista päivistä. Ilmojen taas joskus lämmetessä päästään nimittäin ensimmäistä kertaa kunnolla nauttimaan syyskuussa terassin ylle asennetuista markiiseista.

Kaksi avoinna olevaa tumman harmaata terassimarkiisia.

Kuvissa markiisit näyttävät melko pieniltä, mutta niiden alle jää kuitenkin noin 20 neliömetriä sateelta ja paisteelta suojattua pinta-alaa. Tarvittaessa siis kuuden hengen pöytäryhmä mahtuu markiisin alle helposti ja tilaa jää vielä reilusti ylikin.

Kaksi avoinna olevaa terassimarkiisia.

Alusta asti oli selvää, että haluamme markiisit käsikäyttöisellä mekanismilla emmekä moottorilla saati sitten automaattisella moottorilla varustettuna. Vähän enemmän näiden kanssa pitää tietysti nähdä vaivaa, mutta Suomen sääolosuhteet huomioon ottaen perinteinen veivattava systeemi vaikutti pidemmän päälle sähköisiä versioita turvallisemmalta valinnalta (ja hintakin oli tietysti hivenen siedettävämpi). Periaatteessahan markiisit olisi tarkoitus rullailla kiinni aina silloin, kun niitä ei ole kotona vahtimassa tai niitä ei muuten tarvitse.

Kaksi avoinna olevaa tumman harmaata terassimarkiisia.

Markiisit teetettiin mittojen mukaan ja ostettiin valmiiksi asennettuina, joten tämä projektin vaativin vaihe olikin värin valinta (laskun maksun ohella). Monen monta harmaata sävyä mallailtiin ennen kuin saatiin värivalinta lukittua, mutta onneksi ollaan lopputulokseen tyytyväisiä.

Terassimarkiisi ruokailuryhmää suojaamassa.

Toivottavasti ensi vuonna markiisit tulevat aktiiviseen käyttöön, jotta saadaan niistä ilo irti. Lisäksi pitäisi suunnitella jokin hyvä tapa säilyttää terassikalusteita, jotta niitä ei tarvitsisi aina kuivailla sateen jäljiltä.

Sitten vain odottelemaan ensi kesää…

Yksi kommentti

  1. Ihana terassi, toivottavasti markiiseista on nyt vielä syksyllä iloa ja saatte vietettyä aikaa ulkona. Tähän asti on ollut aika mainiot ilmat!

Kommentit on suljettu.