Leikkimökin uudet tuulet

Leikkimökin kevätsiivous on nyt saatu pakettiin ja samalla laitettiin sisustus uusiksi. Viiden neliön mökin luulisi olevan nopeasti siivottu, mutta kyllähän tuo aikansa ottaa, kun ensin tyhjentää mökin kaikesta roinasta ja sitten vielä imuroi ja pyyhkii pinnat (ja jokaisen pienen kolosen). Puhumattakaan kaikkien viiden ikkunan ja niiden suojapleksien pesusta.

Itse tehty moderni leikkimökki.

Pikkutyyppi sai päättää mökin sisustuksen ja tällä kertaa vanha pikkukeittiö sekä kaksi pientä remppapöytää saivat lähtöpassit. Tilalle tuli kuvissakin näkyvä isompi leikkikeittiö ja lisää hyllytilaa.

Leikkimökin parvi ja leikkikeittiö.

Aikaisemmin isompi leikkikeittiö on ollut olohuoneessa keskeisellä paikalla ja vähän tässä mietityttää, kuinka kauan tila tulee näyttämään autiolta. Toivottavasti keittiö kuitenkin pääsee mökissä kovempaan käyttöön kuin sisällä, koska sen käyttöaste on viime aikoina selvästi hiipunut.

Leikkikeittiö leikkimökissä.

Mökkiin tehtiin uudet hyllyt puretusta remppapöydästä. Hetken aikaa ajattelin maalavani hyllyt valkoiseksi, mutta sitten laiskuus voitti ja annettiin olla.

Leikkimökin parven alla olevat hyllyt.

Mökkiin tuotiin myös kassakone, jos jossain vaiheessa kioskileikki alkaa kiinnostaa. Pienen ikkunan saa meinaan kätevästi irti ja tyhjä aukko toimii mainiona myyntiluukkuna.

Valoisa leikkimökki.

Mökin toinen nurkka pysyi pitkälti ennallaan, koska siellä ei pahemmin ole liikuteltavia elementtejä. Seinässä on kiinni taittopöytä ja tuolit liikkuvat sinne, missä niitä kulloinkin tarvitaan.

Leikkimökin taittopöytä.

Mattoja vähän lisäsin lattialle sillä ajatuksella, että kuivilla keleillä mökkiin voitaisiin alkaa mennä kengät jalassa. Vielä on pikkutyyppi kuitenkin sitä mieltä, että ilman kenkiä on parempi. Ja onhan se kengättömyys käytännöllisempää ainakin niin kauan kun leikkejä suoritaan paljon lattialla istuen.

Ötököiden karkotus etikalla.

Joka keväinen homma on myös ötökkäkarkotuspurnukoiden täyttäminen. Terassilla etikkapullot todistetusti hillitsevät (ainakin nähtyjen) hämähäkkien määrää, joten siksi niitä tulee laitettua myös leikkimökkiin. Vaikka kyllähän mökin nurkista silti löytyy aina ylimääräisiä asukkaita.

Lapsen remppapöytä.

Tällä kertaa ei meikäläisen tarvinnut huolehtia poistettujen kalusteiden kohtalosta, koska pikkutyyppi hoiti purkuhommat. Liekö ajatus sisustuksen uusimisesta mennyt osittain läpi juuri siksi, että tiedossa oli purkuhommia…

Lapsi purkaa pientä leikkikeittiötä.