Hiekkalaatikon muuttomatka ja muodonmuutos

Kun pari vuotta sitten rakennettiin keskelle takapihaa hiekkalaatikko, ei sitä varmastikaan ajateltu ihan heti muualle siirrettäväksi. Tänä syksynä tartuttiin kuitenkin taas kiltisti lapioihin ja niin alkoi hiekkalaatikon muuttomatka.

Vanha, neliön muotoinen hiekkalaatikko takapihalla.

Hiekkalaatikon keskeinen paikka oli varsin kätevä pikkutyypin ollessa ihan pieni. Nyt koko piha on kuitenkin otettu jo siinä määrin haltuun, että vähän syrjäisempikin nurkka toimii. Uudeksi paikaksi valikoitui pihan takareuna leikkimökin ja liukumäen välissä.

Hiekkalaatikon paikan valmistelu, nurmikon kaivuu.

Siirron yhteydessä hiekkalaatikon reunoja haluttiin hieman madaltaa ja käytännössä tämä tehtiin kaivamalla laatikko kuoppaan. Ja mitäpä muutakaan kaivaessa löytyi kuin iso kasa aarrekiviä.

Hiekkalaatikon paikan valmistelu, nurmikon kaivuu.

Pikkutyypillä on toisinaan tapana heittäytyä vastarannankiiskeksi muutostilanteissa (vaikkei tietäisi edes mistä oikeasti puhutaan), mutta tällä kertaa hiljalleen syötetty ajatus hiekkalaatikon muutosta kantoi hedelmää ja herra uurasti itsekin ihan kunnolla projektin kimpussa.

Lapsi täyttää hiekkalaatikkoa hiekalla.

Matalammat hiekkalaatikon reunat mahdollistavat paremmin esimerkiksi kaivurin käytön ja eipähän ole enää vaaraa humpsahtaa kovin korkealta alas. Täytyy vain yrittää pitää laatikon takana kasvava ja alati leviävä juhannusruusu aisoissa, ettei laatikon lähellä horjahtaminen johda piikkikasaan.

Koska vesi tuntuu kuuluvan erottamattomasti hiekkalaatikkoleikkeihin, ajateltiin laittaa sitä varten ihan oma astia laatikon toiseen päähän. Todennäköisesti altaassa on useammin kunnon kuravellit kuin puhdasta vettä, mutta eipä tuo menoa haittaa.

Viritelmään laitettiin myös muutama kansilauta, jotta tarvittaessa on tilaa istua reunalla tai tehdä hiekkakakkuja tasaiselle alustalle.

Uusi hiekkalaatikko, johon on upotettuna vesiallas.

Uuden paikan etuja on myös se, että laatikon ulkopuolelle ajautunut hiekka ei enää häiritse samalla tavalla kuin ennen.

Uusi hiekkalaatikko, johon on upotettuna vesiallas.

Hiekkalaatikon olisi tarkoitus antaa olla jatkossa tässä hamaan tappiin asti. Korkeintaan hiekka voidaan vaihtaa kukkamultaan siinä vaiheessa, kun leikit hiekkalaatikolla loppuvat. Saa sitten taas nähdä, kuinka näille aikeille käy.

Mikäköhän hiekkalaatikoissa muuten oikein kiehtoo… Ei ole vielä tullut vastaan sellaista leikkipuistoa, jossa muut laitteet olisivat päihittäneet hiekkalaatikon. Ja pienikin vieras hiekkapläntti on yleensä kiinnostavampi kuin oman pihan paremmin varusteltu laatikko.