Harmaa helmikuu – Talvi huutaa ähäkuttia

Jos talvi osaisi puhua, se olisi huutanut minulle ähäkuttia koko kuluneen viikon. Olin nimittäin ehtinyt jo ajatella, että ehkäpä tämä talvi alkaa olla pikku hiljaa paketissa. Yleensä yhdistän nimenomaan kovat pakkaset talven ikävämpiin puoliin, ja niillä ei ole säätiedotuksissa enää hetkeen uhkailtu.

Ei tällä viikolla toki kovia pakkasia ollut, mutta märkiä rättejä satoi taivaalta senkin edestä. Välillä sai toivoa auton muuttuvan veneeksi, kun ajeli vettä lainehtivilla kaduilla. Toisinaan taas sai jännätä, jääkö auto mahastaan kiinni keskelle tietä, kun yritti joten kuten sitkutella eteen päin tielle muodostuneissa urissa. Ja vähintään yhtä jännää oli odotella, tuleeko pienillä teillä kukaan vastaan, koska väistäminen olisi ollut sula mahdottomuus.

Ja niinhän siinä kävi, että olisin ollut välillä valmis vaihtamaan harmaan ja sateisen nollakelin kunnon pakkaspäivään vaalean sinisellä taivaalla.

Lisäksi tuli väistämättä mieleen, kuinka ihanaa ainainen kesä olisi. Aurinkoa, lämpöä ja kevyempää pukeutumista päivästä toiseen. Mutta toisaalta, en kyllä olisi oikeasti valmis muuttamaan säätilojen perässä, vaikka ajatus joskus houkutteleekin.

Pitäisi varmaan löytää talveen vaan oikeanlaista motivaatiota. Tai keksiä omalle mielelle samanlaisia hämäyskeinoja kuin millä yrittää välillä helpottaa arkea pikkutyypin kanssa.

Nämä kuvat otettiin esimerkiksi tilanteessa, jossa pikkuherra ei jaksanut lähteä kävelylle, eikä istua pulkassa tai rattikelkassa… Mutta kappas, kyllähän sitä nyt aina kuorma-autoa jaksaa hinata.

Similar Posts

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.