Halloween-tunnelmissa

Otettiin pieni varaslähtö Halloweeniin jo pari viikkoa sitten, kun säätiedotus näytti viimeisiä inhimillisiä lämpötiloja tälle syksylle. Mittarin näyttäessä noin kymmentä astetta vielä iltasellakin oli ihan mukava suorittaa vuoden viimeiset grillailut, testata äskettäin valmistunutta terassipöytää ja tarkastella pihapiirin uusimpia ulkovalohankintoja. Lisäksi pelailtiin pari erää mölkkyä taskulamppujen valossa.

Olisihan sitä toki voinut ottaa ulkohetken teemaksi jotain muutakin kuin ennenaikaisen Halloweenin, mutta pikkutyyppi oli jo tuossa vaiheessa ihan valmis kauhutunnelmiin. Ehkäpä tästä tulee jokin uusi vuosittainen tapa… Halloweenin vietto siinä vaiheessa, kun ensimmäiset teemaan liittyvät krääsät ilmestyvät kauppojen hyllyille.

Tavoitteena on toki käyttää koristeluissa samoja rojuja vuodesta toiseen ja tuottaa uutta materiaalia mieluummin itse askarrellen kuin joka vuosi marketeista kassikaupalla kantaen.

Erilaisten silmällisten herkkujen leipominen oli yksi pikkutyypin toivelistan kärjessä olevista asioista. Viime vuodesta viisastuneena ei yritetty enää saada liimattua kekseille helposti murtuvia lepakkosiipiä tai pienimmästäkin liikahduksesta irtoavia hämähäkin jalkoja, vaan sen sijaan iskettiin keksien päälle erimuotoisia karkkeja ja jähmetettiin komeudet kasaan paksulla suklaakerroksella.

Juustokakku sai puolestaan koristeeksi valkosuklaasta tehdyt haamut. Ja onneksi tunnelma oli tosiaan varsin hämärä, niin kotikutoiset koristelut sopivat sekaan varsin hyvin.

Terassille tuunattu valosarja antoi mukavan tehokkaasti valoa pimeän keskelle. Jotenkin sitä oli tuota tehdessä jo niin tottunut aurinkokennovaloketjujen himmeään valaistukseen, että kunnon valoteho tuli yllätyksenä ja vasta näin pimeässä se pääsi kunnolla oikeuksiinsa.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on Syksyinen_valaistu_terassi.jpg

Periaatteessahan tänään, kuun viimeisenä päivänä tai ensi viikonloppuna voisi heittäytyä vielä uudestaan Halloweenin vietäväksi. Tosin kaupassa käydessä alkaa tulla jo tunne, että olisi aika siirtyä joulun viettoon.

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *