Arkeahan se vain on

Toiset viikot vain ovat pidempiä kuin toiset.
Ja tämä viikko on ollut juuri sellainen.
Pitkä.

Pimeimmille ja kylmimmille talvikuukausille ei kaipaisi kauheasti mitään ylimääräistä menoa, koska aikaa tuntuu olevan muutenkin tavallista vähemmän. Kaikki lähtemiset pukemisineen ja auton lämmittämisineen alkavat vain ärsyttää, jos niiden kanssa saa jumpata ihan koko ajan.

Kuluneen viikon arkipäiville tuntui kuitenkin osuvan kaikki enemmän tai vähemmän ulkoapäin aikataulutetut asiat. Oli muun muassa lapsen hammastarkastusta, neuvolaa ja äänestysreissua. Perjantai taisikin olla ainoa päivä, jolloin töissä ehti olla täydet kahdeksan tuntia.

Lisäkiusaa arkeen aiheuttaa lyhimmän ja helpoimman ajoreitin blokkaava siltaremppa, jota kiertäessä normaalitkin matkat ovat muuttuneet talven aikana entistä kuluttavimmiksi (niin ajan, bensan kuin mielen suhteen). Tämän viikon ekstrareissuja ajaessa huomasinkin useamman kerran ajaneeni ohi moottoritieliittymästä tai lähteneeni ajamaan moottorietä pohjoiseen, kun piti lähteä etelään.

Arkiviikon oikeastaan vielä kruunasi perjantaina se, että juuri kun oli päättänyt olla tekemättä edes yhtenä iltana mitään ylimääräistä, niin keittiön lattialla alkoi kastua sukkaa toisen perään. Ja niinpä päästiin tutustumaan illan iloksi tiskialtaan ja sen alaosan anatomiaan. Vaikka olihan se onni, että karkaava vesi huomattiin tuossa vaiheessa, eikä yhtään myöhemmin.

Ei tässä viikossa oikeastaan mitään kamalaa ollut. Perusarkea vain.
Ja ehkä äiti jännitti pikkutyyppiäkin enemmän hammastarkastusta. (Joka meni muuten oikein hyvin. Tiedä sitten, oliko luvatulla lelukauppakäynnillä osuutta asiaan.)