Äitiysvapaa (vko 4)

Tähän mennessä olen vastannut jo useampaan kertaan neuvolantädille, että en ole huomannut mahassa asustavalla tyypillä olevan mitään tietynlaista päivärytmiä. Samalla olen hiljaa mielessäni epäillyt, voisiko moinen olla edes mahdollista. Toinen hutkii kun huvittaa, kellonajasta riippumatta.

Tällä viikolla olen kuitenkin ollut valmis hieman pyörtämään ajatuksiani, koska meillä on nyt useampana päivänä ollut seuraavanlainen ohjelma: Minä menen illalla pitkäkseni ja toinen aloittaa leppoisan potkiskelun vasempaan kylkeen ja punkemisen oikeaan kylkeen. Tätä alkuverryttelyvaihetta jatketaan verkkaiseen tahtiin muutama tunti, kunnes puolen yön ja kahden välillä on kunnon potkuharjoitukset. Kaiken rymistelyn lomassa saatan nukahtaa hetkeksi silloin tällöin, mutta kunnon unesta ei voida puhua. Kun harjoitukset saadaan aamuyöstä vihdoin pakettiin, on aika nousta yöpalalle. Tämän jälkeen päästään varsinaisesti nukkumaan (toki pissalla täytyy ravata tunnin tai parin välein). Aamulla, kun könyän pystyyn, saan yleensä pari puolihuolimatonta potkua tervehdykseksi (tai merkiksi unirauhan häiritsemisestä). Päivän aikana toinen lähinnä lepäilee ja muistuttelee harvakseltaan itsestään, kunnes illalla taas päästään kunnon vauhtiin…