Ratikka-ajelulla Tampereella

Mistä lie ajatus taas lähti, kun päädyttiin ex tempore testaamaan Tampereen ratikkaa, liukuportaita ja leikkipuistoja. Eipä siinä paljon suunnittelua tarvittukaan, että saatiin koko päivä kulumaan uusia maisemia ihmetellessä.

Pikkutyypiltä meinasi välillä loppua puhti, mutta kummasti askel alkoi aina nousta siinä vaiheessa, kun jossain vilahti leikkipuisto tai muuta mielenkiintoista. Piipahdettiin ainakin Pikku Kakkosen leikkipuistossa, Ratinan Riemu -leikkialueella ja jollakin vahingossa bongatulla leikkipaikalla.

Maisemien ihmettelyä ratikassa.
Lisää maisemia. Alussa niitä jaksettiin jäädä katselemaan pidemmäksikin aikaa.
Suihkulähteet vetävät puoleensa. Tätä piti lähteä katsomaan ison tien toiselle puolelle.
Miksi kaikki mielenkiintoinen on aina korkean aidan takana?
Tänne jäädään.
Olisi siellä varmaan ollut aletkin käynnissä, mutta nähtiin vain leikkipaikka ja jätskikauppa.
Ratinan kentällä oli menossa veteraanien MM-kilpailut ja ainakin leikkipaikalle kantautuneiden kuulutusten mukaan suomalaisille tuntui tulevan menestystä.
Kanna, en jaksa enää yhtään… oho, leikkipaikka… nyt jaksan.