Paperiprojekti – osa 4

Vielä tuli pientä edistystä paperiprojektiin tälle vuodelle. Aion kyllä jatkaa projektia vielä ensi vuoden puolellakin. Projektin voisi julistaa päättyneeksi siinä vaiheessa, kun joskus muuttaa nykyisestä kämpästä pois. Eli tavoitteena on seuraavassa muutossa kantaa mukana mahdollisimman vähän ”turhaa” paperia…

Vanhat opiskelupaperit olen jo käynyt kokonaisuudessaan läpi, ja jäljelle jääneet muka-tärkeät paperit mahtuvat kolmeen Ikean Tjäna-laatikkoon (35x20x27 cm). Meneillään olevien opiskeluiden papereita olen karsinut niiltä osin kuin mahdollista, mutta suurin osa materiasta saa lopullisen tuomionsa vasta siinä vaiheessa, kun tutkintotodistukset ovat hyppysissä.

Tällä karsintakerralla keskityin muihin kuin opiskelupapereihin. Käsittelyyn pääsivät muun muassa erilaiset pankki-, vero- ja sopimuspaperit. Painoa pois heitetyillä papereilla oli ”vain” vajaat kuusi kiloa, mutta nyt kiloja tärkeämpää olikin tyhjentyneiden kansioiden määrä!

Tavoitteena olisi, että aktiivisia (eli suht usein käytössä olevia) kansioita löytyisi projektin loputtua hyllystä maksimissaan viisi tai kuusi kappaletta.

Karsitut paperipinot odottamassa pois vientiä.

Eliminoidun paperin yhteismäärä on tällä hetkellä 113.1 kg.