Leikkimökki siivottu – Kesä saa tulla!

En tiedä kuvittelenko vaan, mutta kevät tuntuu etenevän tänä vuonna totuttua hitaammin. Silloin harvoin, kun aurinkoa ja lämpöä on sattunut olemaan tarjolla vielä työpäivän jälkeen, onkin hyökätty ulos heti kotiin päästyä.

Perjantain ilta-auringossa otettiin projektiksi leikkimökin siivous. Pikkutyyppi puunasi pleksilaseja ja imuroi. Minä assistoin, minkä ehdin. Ei ehkä tullut suoritettua siivousta ihan alkuperäisen suunnitelman mukaisesti, mutta homma sentään tuntui mukavalta. Pitäisi muutenkin opetella suhtautumaan kyseiseen tilaan (sen puhtausasteeseen) rennosti tai muuten päädyn siivoamaan mökkiä joka kerta siellä käydessäni.

Leikkimökkiä suunniteltaessa parven ja sen alle jäävän tilan korkeuksia mietittiin hartaasti ja moneen kertaan. Käytäntö on onneksi osoittanut, että mitat sattuivat sopivasti kohdilleen. Pikkutyyppi touhuaa mielellään parven alla eikä aikuistakaan ahdista parvella.

Siivotussa mökissä olikin sitten hyvä leikkiä.

Sisällä mielekkääseen autoleikkiin tarvitaan keskimäärin 74 pikkuautoa tai kymmenkunta isoa menopeliä, mutta leikkimökissä iloa irtoaa (ainakin vielä) kahdesta puuautosta.

Ja turhaan murehdin, oliko siivousilta pikkutyypille vähän turhan rankka. Seuraavana päivänä herra nimittäin kysyi heti aamun aluksi: ”Voidaanko siivota tänään taas leikkimökki?”

Joskus grillaaminen oli sen verran harvinaista touhua, että tuli kuvattua tapahtuma lähes joka kerta. Nykyään ei muista yleensä edes ajatella asiaa… Ja silloin kuin muistaa, on osa ehditty jo popsia pois.
Yllä on menossa ruokatauko siivouksen lomassa.

Similar Posts

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.