Varasto x 2
Melko tuoreessa muistissa on vielä ajatus, että en ota seuraavassa muutossa mukaan mitään ylimääräistä. Mutta niin vain pääsi todellisuus taas yllättämään. Kirppareista ja erilaisista tavaranvähennysprojekteista huolimatta kun tavarat tekevät muuttamisesta… öö… kaikkea muuta kuin helppoa!
Vapaa viikonloppu meni alusta loppuun asti kämppää tyhjentäessä. Loputkin irtotavarat pääsivät siis väliaikaisvarastoon. Samalla reissulla muovitettiin kaikki isommat huonekalut ja purettiin, mitä purettavissa on.

Vaikka iso osa pikkutavarasta piti jo olla varastoon siirrettynä, niin materian rippeet eivät tuntuneet loppuvan millään. Tila sen sijaan alkoi loppua liiankin tehokkaasti. Varastoa purettiin – kasattiin – purettiin – kasattiin, jotta kaikki saatiin mahtumaan.

Isoimmille huonekaluille ostettiin kantoapua. Ja hyvä niin, etenkin kun toinen vuokraamani varasto oli kooltaan kaikkea muuta kuin liian iso. Ammatti-ihmiset saivat kuitenkin kuuleman mukaan sullottua sinne tänään kaiken tarvittavan.