Nuuksio – osa 2
Toisina päivinä pelkkää istumista ja ruudun tuijottamista, toisina päivinä pelkkää kävelyä ja kätköilyä.
Torstaina Nuuksion maisemista löytyi 51 kätköä, kumisaappaissa otettuja askelia kertyi 21.1 kilometrin verran ja aikaa tähän kaikkeen eväshetket mukaan luettuina kului yli 8 ja puoli tuntia.
Jännää tuo maisemien ja tunnelmien vaihtelu metsikössä. Yhdessä kohtaa voi ensin ihastella jäähileissä kimaltelevaa talvimaailmaa (kuva yllä) ja vieressä voi katsella kaunista, kesäistä maisemaa (kuva alla).