Arki

Kalajuttu nro 2

Kalassa käyminen on sen verran poikkeuksellista puuhaa meikäläisen päiväohjelmassa, että jokaisesta kerrasta sallittakoon raportoida erikseen ja lukuisten kuvien kera. Viimeksi siimoja käytiin tuijottelemassa tiistaina, jolloin aamu oli usvainen ja päivä yhtä aurinkoinen kuin parempanakin kesäpäivänä.

Reissu alkoi ennen seitsemää (mikä herätys vapaapäivänä!) ja siimat saatiin veteen kahdeksan pintaan.

Saaliiksi kertyi lopulta kolme vonkaletta (1070 g, 1075 g ja 945 g).

Kotimatkalla tehtiin pientä mutkaa suuntaan jos toiseenkin ja bongattiin kahdeksan geokätköä.

Voisi sitä kai vapaapäivän viettää huonompiakin maisemia tuijotellen (esimerkiksi niitä kotiin jääneitä tiski- ja pyykkivuoria ;).

Similar Posts

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *