Tavarakaaosta

Ennen ja jälkeen: Puuvarasto

Ennen ja jälkeen: Puuvarasto

Säätiedotus lupaili hyvissä ajoin keväisen lämmintä viikonloppua, joten jotain kivaahan sitä oli keksittävä molempien ollessa kerrankin vapaalla. Kaikkien loistavien ideoiden joukosta päädyttiin lopulta kotihommiin, joista ensimmäisenä listalla oli puuvaraston siivous. Itse en ole talven aikana pahemmin käynyt puita katselemassa, joten olen aika hyvin välttynyt näkemästä tätä projektin ennen-vaihetta: Nätit koivuklapit ovat huvenneet suurimmaksi osin talven…

Ennen ja jälkeen: Autotalli

Ennen ja jälkeen: Autotalli

Viimeinen isompi siivous- ja raivausoperaatio ennen talven tuloa kohdistui autotalliin. Touhutessa huomasi taas varsin hyvin sen, kuinka vähän vuorokaudessa on tunteja.  Lähtötilanne alkuvuoden rempan jälkeen oli suunnilleen tämä: Muutamaa kaatopaikkakeikkaa myöhemmin päästiin tällaisiin näkymiin: Ja kun viimeisin projektikin aloitettiin vierailulla kaatikselle, niin varsinainen siivous alkoi tästä (eli melko isosta kasasta tavaraa, joka oli suurimmaksi osin remonttipölykerroksen…

Ennen ja jälkeen: Varasto

Ennen ja jälkeen: Varasto

Kuvaavampi otsikko olisi voinut olla välitilan välivaihe.  Tällä kertaa välitila ei kuitenkaan tarkoita epämääräistä ajanjaksoa (jossa odotellaan selvyyttä opiskelujen, töiden tai asumiskuvioiden suhteen) vaan kyseessä on kylmä varastotila, joka sijoittuu varsinaisten asuintilojen ja autotallin väliin. Käytännössä varasto on siis kapea kaistale, joka ulottuu talon läpi ja jonka lämpötila vaihtelee ulkolämpötilan mukaan. Aikaisemmin tilan etuosassa on…

Kerrankin siistiä

Kerrankin siistiä

Talon hankkiminen toi remppojen lisäksi muutamia muitakin sivuprojekteja, joista viimeisintä olen yrittänyt väistellä (ainakin mielessä) mahdollisimman pitkään. Tänään saatiin homma kuitenkin pyörähtämään käyntiin, kun sovittiin välittäjän kanssa nykyisen asunnon myyntiin laitosta. Jostain kumman syystä tuli siis viikonloppuna kerrankin siivottua vähän paremmin… Alla todistekuvia harvinaisen kaaosvapaasta hetkestä. Olohuoneen yleisnäkymä… Olohuone keittokomerosta päin katsottuna… Eteistila olohuoneen suunnasta… Näkymä…

Varasto x 2

Varasto x 2

Melko tuoreessa muistissa on vielä ajatus, että en ota seuraavassa muutossa mukaan mitään ylimääräistä. Mutta niin vain pääsi todellisuus taas yllättämään. Kirppareista ja erilaisista tavaranvähennysprojekteista huolimatta kun tavarat tekevät muuttamisesta… öö… kaikkea muuta kuin helppoa! Vapaa viikonloppu meni alusta loppuun asti kämppää tyhjentäessä. Loputkin irtotavarat pääsivät siis väliaikaisvarastoon. Samalla reissulla muovitettiin kaikki isommat huonekalut ja purettiin,…

Sittenkin liikaa (tavaraa)

Sittenkin liikaa (tavaraa)

Jopas oli päivä – taas! Kämppää tuli raivattua melkoisella tahdilla aamukuudesta kahteen, koska menin alkuviikosta sopimaan tapaamisen välittäjän kanssa tälle iltapäivälle. Aamulla paikat olivat vielä siinä kunnossa, etten kehdannut edes ennen-kuvia ottaa ;). Tiukkaahan se teki, mutta ehdin jotenkuten saada paikat sellaiseen kuntoon, että kelpasi sentään ottaa muutama jälkeen-kuva… Tavaratilanne on tällä hetkellä vähintäänkin mielenkiintoinen. Vuokravarasto alkaa…

Paperiprojekti – osa 4

Paperiprojekti – osa 4

Vielä tuli pientä edistystä paperiprojektiin tälle vuodelle. Aion kyllä jatkaa projektia vielä ensi vuoden puolellakin. Projektin voisi julistaa päättyneeksi siinä vaiheessa, kun joskus muuttaa nykyisestä kämpästä pois. Eli tavoitteena on seuraavassa muutossa kantaa mukana mahdollisimman vähän ”turhaa” paperia… Vanhat opiskelupaperit olen jo käynyt kokonaisuudessaan läpi, ja jäljelle jääneet muka-tärkeät paperit mahtuvat kolmeen Ikean Tjäna-laatikkoon (35x20x27 cm). Meneillään…

Paperiprojekti – osa 3

Paperiprojekti – osa 3

Varsin hiljaista… koska päätin yrittää olla kirjoittamatta väsyneenä tai jumissa olemisesta (ainakaan enää tässä loppuvuoden aikana). Ei siis ihan hirveästi ole meno muuttunut. Tai no, ehkä jotain pientä muutosta on ilmassa. Stressauksen kohde kun alkaa hiljalleen siirtyä loputtomasta tehtävälistasta siihen aikaan, kun listassa ei ole enää mitään jäljellä. Mitäs sitten tehdään? Päivän uutisten kuvaus lohduttomasta…

Paperiprojekti – osa 2

Paperiprojekti – osa 2

Tämän syksyn projekteille tuntuu olevan yhteistä se, että ne kaikki etenevät paljon hitaammin kuin olisi toivottavaa. Taitaa olla pitkälti asennekysymys, viitsiikö pienistä edistysaskeleista edes iloita vai jatkaako tauotta hermojen kiristelyä… Joka tapauksessa, paperiprojekti pääsee seurannassaan toiseen osaa (ei ehkä niitä tärkeimpiä projekteja, mutta tyhjää parempi!?). Yhteensä paperia on nyt kadotettu nurkista 65.6 kiloa. Vanhat opiskelupaperit saavat olla seuraavaksi jonkin aikaa rauhassa….

Paperiprojekti – osa 1

Paperiprojekti – osa 1

Tenttiin luvun lomassa on pakko pitää välillä (siis aika usein) taukoja, koska muuten homma ei vaan (enää) toimi (johtuu varmaan vanhuudesta). Mitään kovin haastavaa noilla tauoilla ei kuitenkaan voi tehdä, etteivät jo opitut asiat katoa uusien juttujen alta pois. Viime päivien taukoilunäpertelyksi valikoituikin loppuvuoteen kaavailemani paperiprojektin aloitus. On varmaan ihan normaalia omistaa nurkissaan useampikin kansio…

Empty boxes

Empty boxes

Sain pari iltaa sitten huippuidean (taas kerran), kuten kuvastakin voinee päätellä: Siis… Keräsin kaikki kämpästä löytyvät tyhjät laatikot, mapit yms. tavaroiden säilytykseen tarkoitetut jutut, jotka ovat tällä hetkellä tyhjillään. Aika vaikuttava kasa, vai mitä? Moinen kasa on seurausta siitä, että tavaraa on viime aikoina tullut ja mennyt aika tiheään tahtiin. Osa laatikoista jää tavaroiden säilytystä…

Suhteellinen minimalismi

Suhteellinen minimalismi

En voisi kuvitella tällä hetkellä vapaaehtoisesti ottavani osaa netissä pyörivään 100 tavaran haasteeseen, jossa on tarkoituksena elää omistaen vain 100 tavaraa. Sen sijaan ”käänteisen” 100 tavaran haasteen, jossa pyritään luopumaan sadasta tavarasta, olen jo suorittanut useampaankin kertaan viime aikoina. Olisi ollut varmasti huikea projekti listata jokainen kämpästä lähtenyt tavara valokuvan kera, mutta tuolloin olisi todennäköisesti…